Viikate: Unholan Urut Lyrics

[composer: K. Viikate]

Kourasta tuntee kammenen
ryhdista het' suoraselkaisen
Akanoita jyvain kovat kyljetkin kavahtaa

Sana on miehen mittainen, se luista ei
vaikka kultainen on pinta kivetyksen
alla kutsuvan kulkueen

Odottanut olen tulevaa,
odottanut olen,
nyt kulutan mennytta aikaa
jota uruilla unholan juhlitaan

Vastuu ei avaa aapistaan
mielipahaa sita saada tavaamaan
Muistomerkkien paat paikoilla kokonuottien

Kilvan hopeitaan kiillottaa,
jotka pelkin palkein hiillostaan
puhisevat saamatta kuloa kaimoineen nousemaan

Odottanut olen tulevaa,
odottanut olen,
nyt kulutan mennytta aikaa
jota uruilla unholan juhlitaan

Odottanut olen tulevaa,
odottanut olen,
nyt kulutan mennytta aikaa
jota uruilla unholan juhlitaan

Ja kun ajattelen kuolemaa
ajattelen sita,
mita saanut en milloinkaan aikaan
ja mitenka minua huomenna soitetaan
- uruilla unholaan…

[K. Viikate]

Tuulesta kuuluu, ei ole kaikki kohdallaan
yksi uupuu, eika oikein jaksa toinenkaan
Kuuta vasten voi nahda suden ulvovan
vaan ei aamukasteen nousevan lehtiin pihlajan

Naita mina mietin, mietin kun katson etelaan
ei ydintalvet siella kalistele peitsiaan
Eika paiva paista, paista itseaan haveten
voi matalista vesista paasta kavellen, kavellen
- vaan mepa taalla kaydaan tuulta kylvaen

Pohjoista viljaa taalla taitetaan

Kirkuvat linnut, kiertavat Kaata jaatyvaa
kevaan silmut, ne meilla silmuiksi myos jaa
Huutamalla voi saada kiven itkemaan
vaan ei puhumalla toista anteeksi pyytamaan, pyytamaan
- ja niinpa meilla tuulta kylvetaan

Pohjoista viljaa taalla taitetaan
Pohjoista viljaa aina vaan

vaan saavat viela uuden pohjoisen ikuisuuden haaskalinnut saalistaa

Pohjoista viljaa taalla taitetaan
Pohjoista viljaa aina vaan

[K. Viikate]

He eivat sarviaan seinille maalaa
Ei heita rujouttaan saa halaamaan
Eivatka vesilla vilkkailla naaraa
kun eivat ujouttaan peittoon saa
tai piiloon vahvaa ihmisvihaa

Ymparillaan ilmanala misantrooppinen
luottamusta valavat vain kuolleen tilan kylmat hirret
Ei haittaa oikean- vai vaaranoppinen
kirjoistaan laulavat vain iankaikkisuuden virret

Nama herrasmiehet toisiansa
eivat sieda edes unissansa
Saa aatos jaloin seka mieli lammin
kulkea taivasta kohti keskenaan

Huudot vahiin jaavat kuten kuiskauksetkin
sovulla ei sijaa saada lehtereilta taman kerhon
Kolkko katse salpaa keskustelun uksetkin
esiripun sijaan sulkeutuvat paksuun savuverhoon

Nama herrasmiehet toisiansa
eivat sieda edes unissansa
Saa aatos jaloin seka mieli lammin
kulkea taivasta kohti keskenaan

Kaatavat maljan, kaatavat maljan itselleen
Kantavat taljan, nyljetyn taljan eteiseen
Vaik' olis arvokaskin tilaisuus
kaikesta kuultaa ihmisvihaisuus
kaikesta kuultaa, kyynista kultaa huokuu ikuisuus

Nama herrasmiehet toisiansa
eivat sieda edes unissansa
Saa aatos jaloin seka mieli lammin
kulkea taivasta kohti keskenaan

[K.Viikate]

Missa asuu ajomiehet
jotka vaaksamittaa vaaran pitavat pilkkanaan
Kuka pirstoo oven pielet
jotta vaunut valtavimmat mahtuvat kulkemaan
Kuka punoo nahkaruoskat
joiden sivallusten jalkeen taivahatkin halkeaa
Moni vaipuu luminuoskaan
joista rattaat lailla rajuilmain yli huristaa

En tahdo kultaa, kunniaa
kuulla vain ja ainoastaan – AJAKAA!

Mita paivaa kello kulkee
kun ei yota hamarassa voikaan silmin erottaa
ja moni kotioven sulkee
kun rattaat rajuilmain lailla pihaan karauttaa

En tahdo kultaa, kunniaa
kuulla vain ja ainoastaan – AJAKAA!

Ei mahdu suin surminkaan
luppoaikaa tahan almanakkaan
Enka tahdo kultaa, kunniaa
kuulla vain ja ainoastaan – AJAKAA!

[K. Viikate]

Ymparilla yotonta ja ymparilla yota
ymparilla pylvaita marmorin makeaa
Kauneuskin keraantyy vain kauneuden myota
on vesi veden makuista vaan veri erilailla sakeaa

Siel vaurauden kuusikuusikuusimetsa huojuu
ja nousee rinnalle idyllin yltakyllaisyys
Ja sairaudet pelon lailla toisahalla huokuu
ei epavarmuuden tilalla tuoksu iaisyys

Ei vaivaa puute, huoli
Omat pitavat huolen omistaan
Eika enaa vastapuoli
tassa ajassa juhli voittoaan

On syyta olettaa, on syyta yhteen vetaa
kun terve puna elaman kasvoilta katoaa
Niin pyhapaivan aamu viimein autereena heraa
ja kirkonkellot korkeuksista jakaa jokaiselle kutsuaan

silloin tiesin, silloin tiesin, silloin tiesin, mika meidat erottaa

Se on vesi jota pelkaat
Se on vesi, joka vihkimaljassa kestaa

[K. Viikate]

Katkoviivan paalta matkamiehen nimen loytaa
jonka routa kylman tullen mutkalle saa taipumaan
Ja rospuutto jos pyhain alla hetken kattaa poytaa
jaa allekirjoittaneet silloin yksin istumaan

Niin tie on musta, vaan mustempi ois mieli kulkijalla
jos kuu ei paistaisi hopeaansa
-tummuvan taivaan alla

Paras tapa toimia on ystaville kostaa
jos paata kauniin hevosen saa silmiin tuijottaa
Mut takaisin ei kaytettya sieluaan voi ostaa
kun kalpein kauppamiehista ovelle kolkuttaa

Niin tie on musta, vaan mustempi ois mieli kulkijalla
jos kuu ei paistaisi hopeaansa

-kuoleman kattilalla

Aamukasteen vierella kilvan palelee
ei siksi etta nurmi kuuraa kantaa

Kun kivisilla kengilla kauan kavelee
kay vierahaksi kuukin hopeineen

Tie on musta, vaan mustempi ois mieli kulkijalla
jos kuu ei paistaisi hopeaansa
Niin tie on musta, vaan mustempi ois mieli kulkijalla
jos kuu ei paistaisi hopeaansa
kuoleman kattilalla -tummuvan taivaan alla

[K. Viikate]

Ei paina mielta vaikka hengeton, huomenna hengeton
olisin nukkumassa nurmen alla
Niin kovin kaivomme on vedeton, ontto ja vedeton
ei loydy tilkkaa edes raapimalla

Kun kaivaa routamaasta onneaan
sen ymmartaa vain autuaat

Ei polta huoli vaikka makaisin, selallain makaisin
suojassa viilutetun tammikannen
On silla tiellaan, eika takaisin, tuskinpa takaisin
palaavat jalkeen kylman rautakangen

Kun kaivaa routamaasta onneaan
sen ymmartaa vain autuaat

Suuttuisi en vaikka jo olisin, tuhkana olisin
uurnassa isoaidin akkunalla
Kun riita aika ei vaik' sotisin, ikani sotisin
paineessa vakijuomain hirmuvallan

Kun kaivaa routamaasta onneaan
sen ymmartaa vain autuaat

Ian ottaa ja voimat kuluttaa

kun matka kulkee lapi tayttyvien hautuumaiden
Kenelle kostaa ja keta kurittaa
eihan meilla ole kuin ymmarrysta autuaiden

[K. Viikate]

Mista lie ja kaukaa laskeuduit paalle
taman kylman ja onnettoman maan
ja kuinka silti jaksat nauraa ja viela pyytaa
sametista tehtyyn kateesi tarttumaan

Et silti saa silmiisi katsomaan

Siivista sen huomaa,
kateuden lahteessa uinut et ole milloinkaan
Liioin kavaluuden suomaa kaunista
ja arvokasta lahjaa et suostu avaamaan

Silti et saa silmiisi katsomaan
Et silti saa silmiisi katsomaan
- et milloinkaan

Aika ajoin mieleen kay, miten taman miehen kay
ellei aika muista armahtaa
Kun jalleen oksan ylimman paalla jyvan tylyimman
kaki suuntaa puhujaan

Silkkisen salysiinin suojassa
voi vartiokin hetkeksi torkahtaa
Sentaan kuplivan kuohuviinin merkeista
on aamutuimaan jaljella muisto vaan

Saa sen hetken unohtaa
Etka saa silmiisi katsomaan
- et milloinkaan

Aika ajoin mieleen kay, miten taman miehen kay
ellei aika muista armahtaa
Kun jalleen oksan ylimman paalla jyvan tylyimman
paani suuntaan, lyijya kuumaa, kaki suuntaa

[K. Viikate]

Nelja seinaa nurkistaan vetavat yhta tuulta
Huojuva heina kurkistaa pientareilla kahta puolta
Matkasta tulee, matkasta tulee pitka
Gramofonin neula kiertaa samaa ympyraa

He eivat hengita enaa samaa ilmaa
He eivat hengita enaa milloinkaan

Nelja suuntaa tuulistaan jaksavat tarinoida
Eihan oljya voi sulistaan hetkessa haravoida
Yoaika paattyy, muttei se paaty aamuun
Jaa levy odottamaan puolenvaihtajaa

He eivat hengita enaa samaa ilmaa
He eivat hengita enaa milloinkaan
He eivat hengita enaa samaa ilmaa
He eivat hengita enaa milloinkaan