Viikate: Noutajan Valssi Lyrics

[K. Viikate]

[instrumental]

[K. Viikate]

Viela ne huudot korvissa kaikuu
Vaik? viikkoja muutama ohi on vierinyt
Kysymysmerkitkin suoriksi taipuu
Kun selvinkaan asia mitaan ei merkinnyt

Paalle lipaston vanha vekkari
Jatetty ol? kaymaan mennytta aikaa

Oli toiveita taysia valmis han
Han uhkui voimia, voimia elaman
Mut jalkikateen aatellen
Kovin kirkkaita olivat valit rivien

Yha tallille johtaa saman jaljet
Sisalta pain oven salvanneet

Viela tulee aika itseaan sietaa
Vaan jokin kumma kaulusta hiertaa
Se koruton? on kertomaa

Puhtaita vaatteita, lakanoita
Ripustettu oli narulle kuivumaan
Kaukalot taynna nyt akanoita
Kun viimeiset leivat kurkkuun kay juuttumaan

Tallin nurkassa saunajakkara
Kumollaan?

Viela tulee aika itseaan sietaa
Vaan jokin kumma kaulusta hiertaa
Se koruton? on kertomaa

[K. Viikate]

Kiipeaa aamu taivaanrannastaan
Puiden valiin varjot poistuu tielta koin
Koulutien piennar on yha hiljainen
Ei painu sora alla pienten askelten

Pohjatuulen tielta on lehdet vaistyneet
Myllattya maalta kesken oisen taipaleen
Pienen koivun juurella kiven lohkare
On tehtavansa tehnyt

Kiven alla piilossa tukko hiuksia
Ei pieni paa kestanyt kiven painoa
Valkeneva aamu tuo huolen tullessaan
Vaikka luonto heraa hiljaa, jaa yksi nukkumaan

[K. Viikate]

Kaikki muuttui jalkeen aamenen
Kovin suuttui kesken einehen

Ventovieraan ystavallisen oli katse liikaa
Salpa henkehen

Piha lakaistuna on oltava
Myos paivakirja on tutkittava

Vahiin kayvat paivat rattoisat
On puheen saila kovin uhkaava

Silmista pois on valke iloinen
Kun kulmaan sattui pilke koivuinen
pelottaa liika kotiovi avata
Kuin lapi kiiraan onnen liitossa

[K. Viikate]

Jalleen on tullut aika todeta se tola
Joka koivuhalon kasvoihin heilauttaa
Joka kivikasan reen paalle kantaa
Ettei saavu ilo varkain

Ystavien kesken salaisuuden kauniin sailotaan
Ja teot valon arat mattoon kaaritaan
Ettei untuvikkojen siniset silmat
Kesken kaiken purskahtaisi

Eiko ketaan edes haveta?

Syksyn tullen karhunkankahalla seitikit kasvaa
Niista keitto mainen, maukas laitettaan
Jotta loppuisi ainainen kitina ja nalka
Jotta loppuisi tama noyryytetyn
-noyryytetyn osa

[K. Viikate]

Ottivat malliksi metsanlaidan ja pihamaistakin puolet poies
Mihin sita enaa suksensa laittaa kun porstuan sinakin kadonnut

Kylla sita suoran nuhteen kestaa,
vaan vihjailut ovat erikseen
Mihin sita illalla paansa laittaa kun
tyynykin on paikkaa vaihtanut

Eika siina muassa tullut muuta
Kuin nahkavoihin uudet reiat
On yonseutu edelleen sita pahinta aikaa

Lattia kylmennyt aamun tullen ja unen velkakin entisestaan
Kasvaa kuin takuumiehiksi kelpaa
Kuutamo, Kaiho ja Katkeruus

Sarky ja kolotus kyljet peittaa kuin eilisen
heinat on patjoista viety
Nyt vuode on lattian levyinen kera polyn ja karpasten raatojen

Eika siina muassa tullut muuta
Kuin nahkavoihin uudet reiat
On yonseutu edelleen sita pahinta aikaa

Naapuritorpan piipusta nousee sankka ja kovin punainen sauhu.
Tarkemmin katsoen selkaan yon ovat seinahirret karanneet

Jotain sentaan hakijain kelkasta jai ja unhettui mukaansa ottaa
Vasyneen paan mentavat reiat on myllykivissa kaikkineen

Eika siina muassa tullut muuta
Kuin nahkavoihin uudet reiat
On yonseutu edelleen sita pahinta aikaa

[K. Viikate]

Mies on matkalla soratien laitaa, ja soratien laitaa
Niityn reunalla ojaa kaivaa vanha mies, se ojaa kaivaa
Kaukana pellolla rukiin aallot, lainehtii viljavat aallot
Kasaten harteille vanhan painon?

Muassansa huudot tuuli tuo

Mies on matkalla soratien laitaa, ja soratien laitaa
Vanhuksen hilpea ilme vaivaa kulkijaa, kovin vaivaa
Luisevan katensa tervehdykseen kohottaa kulkijan suuntaan
Aivan kuin jokin koittaisi apua huutaa?

Vilja meren lailla hymyaa
Mies on matkalla soratien laitaa, tarvioon vieda soratie taitaa
Penkereen reunalla vanhus laulaa hyraellen, vanhus laulaa

?Kerran sinutkin rukiiseen peltoon lasketaan, rukiiseen peltoon?
Ja vahitellen hiipia pelko alkaa?

Muassansa huudon tuuli vie

[K. Viikate]

Musta kuu on taivaalle kivunnut
Almanakasta sivuja kohdalta kadonnut
Viela ei pitanyt kuuran nurmea peittaa
Eika aurinkokellon viikkoja edistaa

Aamukasteen aikaan
Jaista pihaa raivaan

Hetkeksi haihtunut olo on palannut
Heinaisen tuulen vire viimaksi vaihtunut
Aikatauluista hankala selkoa ottaa
Kun ei pakkasaamuja osaa elokuussa odottaa

Aamukasteen aikaan
Kaivon pintaa kairaan

Vaikea on kohtia peilia tuijottaa
Helpompi tyontaa neula silmaan kuin lankaan pujottaa
Kielen paalla tuntuu maku koyden pajuisen
Vaan tukehtumaan tarvii paksumpaa

[K. Viikate]

[instrumental]